"Maailma ei ole sellainen, mitä se on, vaan miltä se näyttää", kommentoi mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Mika Kojonkoski Hesarissa äskettäin Olympiakomitean entisen huippu-urheilujohtajan Mika Lehtimäen taannoista eroamista (tietoisesti emme linkkaa ko. juttuun). Kommentti, joka tuntuu vähintäänkin ällöttävältä, vaan kas, tällaisessa maailmassahan sitä koko ajan eletään, halusimmepa tai emme.
Me naisten joukkueurheilun kanssa tekemisissä olevat törmäämme tuon lauseen sisältöihin ihan jatkuvasti monessakin mielessä. Välillä tuntuu, että teimmepä asiat miten hyvin tahansa, se ei riitä. Maailma on monesti myös sellainen, miltä sen halutaan näyttävän valtaapitävien näkökulmasta.
Kannattaako kalkkeutuneessa urheilumediassa edes näkyä?
Kuluva syksy on nostattanut paljon ajatuksia liittyen naisten joukkueurheiluun. Päällimmäisenä mielessä on, miksi nämä keskustelut johtavat aina vähättelyyn. Jotenkin sitä toivoisi jo vuonna 2022, ettei enää tarvitsisi käydä keskustelua samoista asioista kuin 20 vuotta sitten. Vaan niinpä me edelleen, vuodesta toiseen, vastaamme kysymykseen, miksi naistenkin urheilun pitäisi antaa näkyä, kun se kerran on niin surkeaa, etteivät edes naiset itse jaksa sitä katsoa.
Rohkenemme epäillä näitä väitteitä. Some on nimittäin räjäyttänyt nimenomaan varsinkin naisurheilun näkyvyyden. Meillä on viimein kanavat tuoda osaamistamme esiin ja näyttää, millaista meidän arki on. Voimme itse valita, mitä ja ketä seuraamme, eikä tarvitse tyytyä odottamaan sitä yhtä urheilukatsausta, jossa kerran vuodessa kerrotaan oman lajin Suomen mestari. Välillä tulee jopa miettineeksi, onko näkyvyys näissä iänikuisissa, kalkkeutuneissa formaateissa enää edes tavoittelemisen arvoista. Jokainen kun voi itse päättää, mitä tänä päivänä seuraa.
Laadukas arki näkyviin
Tutkimme taannoin, millaista sisältöä nuoret ringetenpelaajat halusivat somessa nähdä. Vastaus oli selkeä: ihan mitä tahansa, jossa oman lajin hienoudet ja pelaajien arki tulevat esiin. Siis ihan mitä tahansa. Siksi jokaisen naisurheiluun kytköksissä olevan panoksella on merkitystä. Omalla positiivisella ja arvostavalla asenteella voi saada aikaan kiinnostavaa ja koko lajille hyödyllistä sisältöä, antaa lapsille ja nuorille kipinöitä tavoitella unelmiaan. Tähän tarvitaan sekä harrastetoimintaa että aikuisten huippu-urheilua. Seuraajien ja laji-ihmisten laatu ratkaisee lopputuloksen, ei määrä (tämän tietää jokainen somemaailmaa ymmärtävä). Kun jengi on riittävän intohimoista ja yhteisöllistä, fiilis ruokkii itse itseään. Silloin ne yleisöt ja harrastajamäärätkin kasvavat.
Juuri tästä naisten joukkueurheilussa on monesti kyse. Kun rahaa ei saada, lajille annetaan kaikki se, mitä voidaan. Siitä tulee elämäntapa. Tuoreimmassa podcast-jaksossamme Suomen ringettemaajoukkueen maalivahti Maria Perkkola kertoo, miten hän on pelannut ringetteä jo yli 20 vuoden ajan ja miten hän järjestää elämänsä niin, että täysipainoinen treenaaminen ja pelaaminen onnistuvat yrittäjän työn ohessa mahdollisimman hyvin. Ei rahan takia, vaan rakkaudesta lajiin ja intohimosta urheiluun sekä siinä kehittymiseen. Siitä, että nauttii joka kerta, kun saa potkaista itsensä vauhtiin jäälle mennessään.
Esimerkiksi ringetessä monet tausta-asiat on hoidettu hyvin: sarjatoimintaa on kaikenikäsille ja tytötkin saavat pelata omissa joukkueissaan. Lajin voi aloittaa jo ihan pienenä Ringettekoulussa tai vasta aikuisena erilaisissa harrasteryhmissä. Valmentajina on kokeneita ja koulutettuja tyyppejä, joista yhä useammalla on myös omaa pelaajakokemusta. Toiminnassa mukana olevat ovat tosi sitoutuneita ja ylpeitä omasta tekemisestään. Sitä kannattaakin näyttää! Lajiin tutustuva voi myös yllättyä positiivisesti siitä, millaisia arvoja se edistää. Ilopeli, älypeli ja yhteispeli nimittäin ovat kovaa valuuttaa myös työmarkkinoilla.
Tehdään maailmasta meidän näköinen
On aina helppoa kritisoida, arvostella ja valittaa. Ei tarvitse olla kovinkaan nokkela keksiäkseen useampia parannuskeinoja naisurheilun tilan kehittämiseen. Ääntä kyllä riittää, mutta tekijät ovat vähemmässä. Tässä voimme taas palata Kojonkosken lauseeseen: "Maailma ei ole sellainen, mitä se on, vaan miltä se näyttää." Jospa käännämmekin sen meidän voimaksi ja muotoon: Maailma on sellainen, millaiseksi me sen teemme? (Ei muuten ole sattumaa, että tämän podcastin ja blogin nimi on juuri Omatoimiset.)
Mitäpä, jos me naiset ja meitä tärkeinä pitävät miehet aloittaisimme itse muutoksen, laittaisimme äänemme kuuluviin ja loisimme ja jakaisimme ylpeinä lajiimme liittyviä sisältöjä omissa kanavissamme ja toisaalta seuraisimme muiden luomaa sisältöä riippumatta siitä, ollaanko kaukalossa tai kentällä samalla puolella tai harrastetaanko ylipäätään edes samaa lajia? Urheilu opettaa meille valtavasti asioita myös ihan oikeasta elämästä. Näiden asioiden edistäminen harrastuksissa tekee yhteisestä maailmastamme takuulla askel kerrallaan hiukan paremman paikan myös yleisesti. Silloin toivottavasti maailma on juuri sitä, miltä se näyttää, ja siinä on myös tilaa jokaiselle.
Yhdessä tekeminen ja oppiminen ovat ratkaisevia voimia tulevaisuuden haasteissa. Ringeten Suomeen tuonut Juuso Wahlsten totesi aikoinaan: "Kaikki joukkuepelit, kuten elämäkin, opettavat yhteispeliä. Jääkiekon kotimaassa Kanadassa ei käydä taistelua enää siitä, mitä ihmiset saavat jäällä tehdä. Sen sijaan ollaan kiinnostuneita siitä, mitä jäällä voidaan tehdä. Se on avain myös uusien tilojen rakentamiseen." Naulan kantaan.
Tästä linkit jaksossa käytettyihin lähteisiin:
- Pelinaisia, eikä lipunmyyjiä, Suomen Kuvalehti, Tero Alanko
- Lisää tasa-arvoa kentälle, kiitos, Helsingin Sanomat, Annina Vainio
- @ringettefinland
- @ringettemaajoukkue
- @ringettejuniorteamsfi
- @smringette
- @weheartringette
- @mariaperkkola
- @susannatapani
- Anchor: https://anchor.fm/omatoimiset2020
- Spotify: https://open.spotify.com/episode/5Om2wk5qF0BbmTJewpl44n
- Supla: https://www.supla.fi/episode/cf6ab547-a38c-47de-be58-03476e0ac9b3
- Kisojen nettisivut: https://wrc2022.fi/
- Liput Ticketmasterista: https://www.ticketmaster.fi/artist/ringeten-mm-kisat-2022-lippuja/1159734
Kommentit
Lähetä kommentti