Tänä keväänä urheilu on ollut framilla monesta eri syystä, joista kaikki eivät ole olleet positiivisia. Vilkas keskustelu osoittaa, että urheilu ei todellakaan ole yhteiskunnasta erillään oleva saareke, jonne voimme purjehtia tukka putkella pakoon aina, kun ympärillä vellova maailma alkaa ahdistaa.
Urheilussa on kuitenkin yksi mainio ominaisuus moneen muuhun verrattuna: kenenkään meistä ei ole pakko olla siinä mukana ja voimme myös itse päättää, mikä on meille mielekkäin tapa osallistua. Siksi urheilu viime kädessä tahtoo kuitenkin tuottaa meille enemmän iloa kuin pahaa mieltä. Eikä tämä tietenkään tarkoita sitä, etteikö urheilussa, niin kentillä, pukuhuoneissa kuin katsomoissa, todellakin pitäisi noudattaa hyviä käytöstapoja ihan yhtä lailla kuin muussakin elämässä. Kyllä - se on vähintä, mitä voimme tehdä.
Maailman paras valmennus?
Vuosien varrella suomalainen junioriurheilu on kehittynyt yhä lapsilähtöisemmäksi. Tunnistamme kehitysvaiheita ja herkkyyskausia, tiedämme yhtä ja toista ihmisen kasvusta ja kehityksestä ja niiden vaikutuksesta taitojen oppimiseen. Samat ajatukset ovat pikku hiljaa siirtyneet myös vanhempiin ikäluokkiin ja huippu-urheiluun asti. Homma toimii, ja nyt luupin alle on vihdoin päässyt myös suomalainen valmennuskulttuuri.
Suomen Valmentajien alulle panema Meidän urheilu -kehitysprosessi pureutuu muun muassa hyvään valmentamiseen, valmentajan rooliin urheilijan kehityksessä ja elämässä ja siihen, mitä urheiluvalmennus voi antaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Tämä on aika hieno juttu, sillä valmennushan lopulta koskettaa tavalla tai toisella tosi isoa osaa suomalaisista, koska valtaosa meistä on mukana seuratoiminnassa jossain elämänsä vaiheessa. Suomalainen valmennus on nyt jo korkeatasoista ja kokonaisvaltaista, mutta se voisi olla vieläkin parempaa, ehkä jopa maailman parasta.
Urheiluvalmennus kohtaa modernin johtamisen teemat
Työelämässä myllertää tällä hetkellä aika lujaa. Puhutaan huonosta (ja hyvästä) johtamisesta, työelämän vaatimuksista ja siitä, miten iso muutos sukupolvien välillä on meneillään. Tapamme tehdä työtä ja vaatimuksemme työltä ovat muuttumassa. Näihin tarpeisiin työelämän pitäisi pystyä vastaamaan. Suomessa varsinkin joukkuepallopelien valmentajat ovat jo pitempään olleet kysyttyjä puhujia yritystilaisuuksissa. Meillä on jo tiedostettu, että urheilulla voi olla annettavaa myös yrityselämälle.
Meidän urheilu alleviivaa teemoja, jotka ovat pinnalla modernissa johtamisessakin. Urheilijalähtöisen valmennuksen keskiössä on sujuva vuorovaikutus, joka lähtee hyvistä käytöstavoista, kaikkien huomioimisesta, kuuntelemisesta ja toinen toisensa arvostamisesta. Valmentajalta vaaditaan yhä enemmän pedagogisia taitoja, joiden avulla hän oivalluttaa urheilijoita oppimaan ja ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta urheilijuudestaan. Urheilun tulisi olla laadukas oppimisympäristö, jossa on turvallista onnistua ja epäonnistua sekä löytää itsestä oma paras versio. Kukapa ei haluaisi tällaista fiilistä myös omalle työpaikalleen?
Tavoitteena kokonaisvaltainen hyvinvointi
Homma kuulostaa niin kivalta, että mahtaakohan se oikeasti olla mahdollista? Vastaus ei ole ihan näin yksinkertainen. Pikavoittoja menestykseen ei ole, vaan huipulle pääsy vaatii edelleen arkisen työnteon rakastamista ja kykyä astua epämukavuusalueelle monella eri tavalla. Toisaalta, jos arjessa opimme ongelmanratkaisua, saamme tehdä työtä omista lähtökohdistamme käsin ja luottamus urheilijan ja valmentajan välillä on molemminpuolista, eiköhän menestystäkin jossain vaiheessa tule. Ja vaikkei tulisikaan, voi ainakin todeta, että on tehnyt parhaansa ja nauttinut karvaammistakin hikipisaroista.
Työelämän muutokset eivät monestikaan ole helppoja. Luutuneista käytänteistä pidetään kiinni, koska niin on ennenkin pärjätty. Urheilussa uudet toimintatavat on omaksuttava nopeammin ja uutta kokeiltava ennakkoluulottomammin, koska yhä uudet ikäluokat etenevät vuosittain tasolta toiselle. Jotta heidät saadaan motivoitua ja pidettyä mukana toiminnassa, valmennuksen on palveltava heidän tavoitteitaan. Heistä kasvavat tulevaisuuden voittajat, joita vanhemmat ikäluokat eivät loputtomiin voi olla auttamassa. Hyvä niin.
Valmentajalla on urheilijan arjessa valtavan suuri rooli. Huippu-urheilussa hän auttaa kohti tavoitteita, joiden saavuttaminen voidaan lopulta mitata yhdessä kilpailussa tai turnauksessa. Lasten urheilussa hän vaikuttaa voimakkaasti siihen, millaisena lapsi itsensä kokee ja millaisia onnistumisia ja vahvuuksia lajistaan ja itsestään löytää. Siksi ei ole ihan sama, kuka harjoitusohjelmia suunnittelee ja pilliin puhaltaa. Yhteistyön pitää toimia.
Se, että asioita tehdään toista arvostaen ja kunnioittaen, ei tarkoita, että arjen pitäisi olla helppoa. Tärkeintä on, ettei urheilu, tehtiinpä sitä millä tasolla tahansa, riko meitä, vaan tekee meistä sekä fyysisesti että psyykkisesti vahvempia ja paremmin voivia, toiset huomioon ottavia ihmisiä. Jos onnistumme tässä, se on takuuvarmasti tuote, jolla on kysyntää kaikilla aloilla.
Jutustelimme aiheesta tuoreimmassa podcastissamme Suomen Valmentajien Sari Tuunaisen kanssa. Käy kuuntelemassa jakso ja poimi samalla vinkkejä laadukkaampaan valmennukseen!
Kommentit
Lähetä kommentti